Rio ohoi!

Heidi 01.11.2015

Vihoviimein kauden 2015 yhteenvetoa ja tunnelmia peruskuntokaudelta. Kolme viikkoa peruskuntoa on suurin piirtein takana ja ensimmäinen maajoukkueleirikin odottaa alkavalla viikolla. Kisakauden jälkeen pidin muutaman viikon täyslepoa urheilusta, toiset pari viikkoa liikuskelua oman mielen mukaan, ja siitä sitten asteittain lähemmäksi kunnon harjoittelua. Kisakausi oli pisin, mitä minulla on koskaan ollut, jonka vuoksi halusin pitää kunnon tauon ja treenit alkoivatkin vasta, kun sekä mieli että keho olivat valmiina ja oli päästävä taas treenaamaan.

Viime kesästä käteen jäi aika kaksijakoiset fiilikset. Toisaalta se oli tähänastisen urheilu-uran ehdottomasti paras, mutta samalla siihen jäi paljon parannettavaa. Yhtenä suurena tavoitteena koko kaudelle oli tasaisuuden ja heittovarmuuden löytyminen. Niiden onnistumisesta kertovat ainakin 5 ja 10 kilpailun keskiarvot, jotka nousivat metritolkulla. Taso siis nousi ja ennätystuloskin parani 2,5 metriä, sain ensimmäisen Kalevan kisa -mitalin ja tietysti kauden huipensi Ruotsiottelun lajivoitto, joten kesässä 2015 oli paljon positiivista.

 

 

Mistä sitten jäi hampaankoloon, oli etenkin varsin huonoon kohtaan tullut loukkaantuminen kesäkuussa, jonka myötä lähes kuukausi kilpailukaudesta meni sivu suun. Loukkaantuminen jätti jälkeensä varomista heittämisessä, eikä tekniikka ollut kesän tärkeimmissä koitoksissa sillä tasolla kuin olisin halunnut. Etenkin kauden pääkisa, universiadit Korean Gwangjussa, tuli loukkaantumisen jälkeen minulle liian nopeasti. Sinne asetetut tavoitteet jäivät saavuttamatta, mutta muutoin käteen jäi paljon arvokasta oppia. En vielä kesällä osanut analysoida koko sitä reissua tai kilpailua, mikä meni pieleen, mitä olisi pitänyt tehdä toisin, mutta näin jälkikäteen se on helpompaa ja oppiksi yritetään ottaa.

Hampaankoloon jäi myös käyttämättä jääneestä Kiinan viisumista. Pekingin MM-kisojen katseleminen kotisohvalta ei ollut helppo paikka, kun itse kisoihin pääsy jäi niin lähelle. Naisten keihään karsinnan aikaan olin treenaamassa kotisalilla ja henkisesti siitä hetkestä alkoi minun RoadtoRio. Ensi kesänä olen vielä vahvempi enkä varmasti jää enää rannalle. Yritän muistella niitä fiiliksiä huonoina hetkinä, kun tuntuu, että mieluummin vetäisi peiton uudestaan päälle ja hautaisi pään tyynyyn.

 

Jääkaapin ovi on alkanut täyttyä jos jonkinmoisista viesteistä ja teksteistä...

Keneltä ei saksan murre suju, niin suomennos kuuluu: Sinulla on kolme mahdollisuutta elämässä: luovuttaa, taipua tai antaa kaikkesi! Ei hankala päätös ollenkaan ;)

 

 

 

Kesässä oli siis paljon hyvää, mutta paljon enemmänkin oli tarjolla. Tieto siitä, että asiat pystyy tekemään vieläkin paremmin ja kehitettävää on paljon, ajavat eteenpäin ja laittavat ponnistelemaan jatkossa vieläkin kovemmin.

 

Viime kausi on nyt analysoitu ja paketoitu ja fokus on kohdistettu ensi kesän EM-Amsterdamiin ja Rion olympialaisiin. Molemmat kisat ovat kovia tavoitteita, mutta eivät mahdottomia. Lähtöedellytys näillä tavoitteille kuitenkin on, ettei suurempia loukkaantumisia saisi tulla. Panostus huoltavaan harjoitteluun ja liikkuvuuteen sekä oman kropan kuuntelu ovat ennaltaehkäisykeinoja niihin. Viime vuoden pienet muutokset harjoittelun rytmityksessä tuntuivat toimivilta, joten tälle vuodelle ei valmentajan kanssa nähty tarpeelliseksi tehdä sen suurempia muutoksia. Pienet ohjelman varioinnit sekä keskittyminen jalkatyön parantamiseen ja räjähtävyyteen sekä kehonhallintaan ovat varmasti niitä eväitä, joilla saan keihään lentämään ensi kesänä haluttuihin mittoihin. Muutoin jatkamme hyväksi havaitulla sapluunalla.

 

Heittäjälle peruskunnon tekeminen pitkine sarjoineen ja lenkkeineen ei aina ole suurinta herkkua, mutta kun huomaa kunnon kehittyvän ja jaksavan viikko viikolta enemmän ja paremmin, ei motivaation kanssa ole ongelmia. Ensi kesään on pitkä aika, mutta se on vain hyvä asia, koska silloin on enemmän aikaa kehittyä. :)